Perjantai lähenee uhkaavasti ja vielä olisi vaikka mitä tekemättä, pesemättä ja pakkaamatta. Tai oikeastihan en pakkaa, ennenkuin olen sovittanut, pakannut, purkanut, kääntänyt, vääntänyt ja uudelleen pakannut.... kun ei oikeasti tiedä minkälaisia kuteita pitäisi ottaa mukaan. Ei siellä kuitenkaan ole vielä kuin vähän päälle 20 lämmintä. No, tuntuuhan sekin lämpimältä, kun täällä on saman verran tai enemmänkin pakkasta.
Olen siis lähdössä suurin odotuksin ilmastokuntoutukseen Kanarialle. Kaksi viikkoa tarkkaan ohjelmoitua toimintaa 19 aikuisen + 6 nuoren yhtä vaivaisen atoopikon kanssa. Rasvausta, aurinkoa, keskustelua, luentoja, vesijumppaa, lenkkeilyä... tätä kaikkea mahtuu ohjelmaan aamupalojen ja ruokailujen välissä. Illatkin on tarkkaan buukattu iltajumpalle, rentoutukselle tms. Toivottavasti johonkin väliin mahtuu pienoinen shoppailusessiokin.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
torstai 20. tammikuuta 2011
Alku ei hyvältä näytä....
Viikonloppuna heitimme pikku keikan Joensuuhun ja edelleen Ilomantsiin koiranäyttelyyn, samalla kummitätiä moikkaamaan. Mennessä ihaillessamme upeita maisemia ja keliä, väläytteli peltipoliisi valojaan. Kääk! Onneksi isäntä ratissa. ;)
Sunnuntaiaamuna Joensuussa pakkasta -28 ja Ilomantsissa peräti -31,5!!!! Ja näyttelystä ei oikeastaan mitään sanottavaa. EH ja lihava koira, jolta mahanaluskarvat puuttuvat. Tai no, tulihan näyttelypaikalle myös vanhat tai oikeammin entiset naapurintytöt. Olipa kiva tavata ja pikainen tilannekatsaus puolin ja toisin tehdä.
Reissulta palatessa hajosi auto! Ja vielä Parikkalan kohdalla! Parikkalasta on meille tullut jonkinmoinen kohtalon paikka. Vuonna 2001 oli äitini matkalla Itä-Suomeen ja sai samaisella paikkakunnalla aivoinfarktin. Että näin!
Hinuria odotellessamme ajoi ohi muutama utelias ja yksi jopa kääntyi ja tuli tietenkin kyselemään, että mikäs hätä täällä. Kehui olevansa entinen autokorjaamoyrittäjä ja tokaisi siinä heti konepellin alle kurkattuaan, että jakohihna poikki. Mehän ei sitä tietenkään uskottu, kun heti seuraavassa lauseessa ukko tokaisi, ettei näistä nykyajan kulkuneuvvoista ossoo sannoo ja häipyi saman tien. Veikkasimme sähkövikaa tms.
Auto hinattiin lähimmälle merkkikorjaamolle, tässä tapauksessa Vuoksenniskalle ja onneksi hinuriukkeli tajusi soittaessaan kysyä meiltä montako meitä oli, koskapa normiautoon emme olisi mahtuneet. Tyttäremme Jii tuli samaan aikaan autoliikkeen pihaan, kuin mekin sitten saavuimme. Roudasimme kamat autosta toiseen ja matka jatkui Luumäelle. Siellä sitten kaaduimme suoraan sänkyyn ja untenmaille.
Aamulla selvittelimme auton kohtaloa ja teimme lumitöitä, että edes jollain kulkupelillä olisimme kauppaan pääseet. Naapurin traktori onneksi kävi ajamassa pahimmat lumikasat pihalta. Piha näyttää näin lumisena talvena vain kutistuvan.:)
JAKOHIHNA POIKKI! soitti korjaamon kaveri. Ja joku kirosi lahjakkaasti!
Vee tuli illalla hakemaan meidät kohti kotia, jossa sitten olimme ennen kahdeksaa. Vee KEHUI saaneensa elämänsä ensimmäiset ylinopeussakot sunnuntaina ja ihan työpaikkansa lähellä (ainahan ne tulee siinä loppukiri vaiheessa ja tutussa ympäristössä).
Sunnuntaiaamuna Joensuussa pakkasta -28 ja Ilomantsissa peräti -31,5!!!! Ja näyttelystä ei oikeastaan mitään sanottavaa. EH ja lihava koira, jolta mahanaluskarvat puuttuvat. Tai no, tulihan näyttelypaikalle myös vanhat tai oikeammin entiset naapurintytöt. Olipa kiva tavata ja pikainen tilannekatsaus puolin ja toisin tehdä.
Reissulta palatessa hajosi auto! Ja vielä Parikkalan kohdalla! Parikkalasta on meille tullut jonkinmoinen kohtalon paikka. Vuonna 2001 oli äitini matkalla Itä-Suomeen ja sai samaisella paikkakunnalla aivoinfarktin. Että näin!
Hinuria odotellessamme ajoi ohi muutama utelias ja yksi jopa kääntyi ja tuli tietenkin kyselemään, että mikäs hätä täällä. Kehui olevansa entinen autokorjaamoyrittäjä ja tokaisi siinä heti konepellin alle kurkattuaan, että jakohihna poikki. Mehän ei sitä tietenkään uskottu, kun heti seuraavassa lauseessa ukko tokaisi, ettei näistä nykyajan kulkuneuvvoista ossoo sannoo ja häipyi saman tien. Veikkasimme sähkövikaa tms.
Auto hinattiin lähimmälle merkkikorjaamolle, tässä tapauksessa Vuoksenniskalle ja onneksi hinuriukkeli tajusi soittaessaan kysyä meiltä montako meitä oli, koskapa normiautoon emme olisi mahtuneet. Tyttäremme Jii tuli samaan aikaan autoliikkeen pihaan, kuin mekin sitten saavuimme. Roudasimme kamat autosta toiseen ja matka jatkui Luumäelle. Siellä sitten kaaduimme suoraan sänkyyn ja untenmaille.
Aamulla selvittelimme auton kohtaloa ja teimme lumitöitä, että edes jollain kulkupelillä olisimme kauppaan pääseet. Naapurin traktori onneksi kävi ajamassa pahimmat lumikasat pihalta. Piha näyttää näin lumisena talvena vain kutistuvan.:)
JAKOHIHNA POIKKI! soitti korjaamon kaveri. Ja joku kirosi lahjakkaasti!
Vee tuli illalla hakemaan meidät kohti kotia, jossa sitten olimme ennen kahdeksaa. Vee KEHUI saaneensa elämänsä ensimmäiset ylinopeussakot sunnuntaina ja ihan työpaikkansa lähellä (ainahan ne tulee siinä loppukiri vaiheessa ja tutussa ympäristössä).
lauantai 8. tammikuuta 2011
Uusi vuosi lupauksineen
Vau! Täällähän on jo yksi malttamaton lukija käynyt ja pettynyt, kun tekstiä ei näy, ei kuulu. ;) No, jos nyt sitten jotain alkajaisiksi...
En ole viime vuosina tehnyt uuden vuoden lupauksia, koskapa eivät ne aikaisemminkaan ole erityisen ansiokkaasti pitäneet. Tämän yhden kuitenkin lupasin itselleni eli aloittaa todenteolla tämän bloggaamisen ja lopettaa fb:ssa roikkumisen. Aika hyvin luvattu, vai mitä?
Viime vuosi oli ... aika rankka ja riipaiseva. Eilen sain päätökseen yhden tuon rankan vuoden seuraamuksista. Tein loppuun siskoni perukirjan. Maanantaina on sitten vielä edessä matka verotoimistoon.
Loppiaisena käytimme koiruudet (aussit, äiti ja tytär) trimmissä. Koskapa äipän olen ilmoittanut ekaan näyttelyyn äitiysloman jälkeen, niin täytyyhän se nyt edustuskunnossa olla. Ihmeen hyvässä kuosissa onkin. Kuvittelin aiemmin, että koiralta tosiaankin lähtee karvat lähes kokonaan rankan imetyksen myötä, mutta ei. Tämän turkki kiiltää ja on kaikinpuolin hyväkuntoisen näköinen. Paitsi, että ne mahanaluskarvat ovat kyllä aika vähissä... :( Perästä sitten kuuluu.
En ole viime vuosina tehnyt uuden vuoden lupauksia, koskapa eivät ne aikaisemminkaan ole erityisen ansiokkaasti pitäneet. Tämän yhden kuitenkin lupasin itselleni eli aloittaa todenteolla tämän bloggaamisen ja lopettaa fb:ssa roikkumisen. Aika hyvin luvattu, vai mitä?
Viime vuosi oli ... aika rankka ja riipaiseva. Eilen sain päätökseen yhden tuon rankan vuoden seuraamuksista. Tein loppuun siskoni perukirjan. Maanantaina on sitten vielä edessä matka verotoimistoon.
Loppiaisena käytimme koiruudet (aussit, äiti ja tytär) trimmissä. Koskapa äipän olen ilmoittanut ekaan näyttelyyn äitiysloman jälkeen, niin täytyyhän se nyt edustuskunnossa olla. Ihmeen hyvässä kuosissa onkin. Kuvittelin aiemmin, että koiralta tosiaankin lähtee karvat lähes kokonaan rankan imetyksen myötä, mutta ei. Tämän turkki kiiltää ja on kaikinpuolin hyväkuntoisen näköinen. Paitsi, että ne mahanaluskarvat ovat kyllä aika vähissä... :( Perästä sitten kuuluu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)